Vuokra-autoasemat

Epävirallisena vuokra-autojen odotuspaikkana toimi kesäkuun 1925 puoliväliin saakka Rihkamatori, johon myös maaseudun linja-autot esimerkiksi Tolkkisista, Askolasta ja Pukkilasta saapuivat. Kaupunki ei siihen mennessä ollut määrännyt mitään vuokra-autojen odotuspaikoista. Tarvetta ei ollut, kun autojen määrä oli niin vähäinen. Autoilijat ilmoittelivat palveluksistaan lehdissä omien puhelinnumeroittensa tai kotiosoitteittensa kera. Rihkamatorin "asemalla" ei ollut puhelinta ja se alkoi käydä ahtaaksi vuokra-autojen nopeasti lisääntyessä.

Vuonna 1925 autoja ilmestyi kuitenkin alkukesän aikana toistakymmentä lisää. Kaupungin rahatoimikamari käsitteli autoasema-asiaa kesäkuun 9. päivänä, kun maistraatti oli edellisenä päivänä myöntänyt seitsemän uutta ammattilupaa ja vuokra-autojen määrä Porvoossa oli siten kaksinkertaistunut. Kesäkuussa 1925 maistraatti myönsi yhteensä viisitoista autolupaa ammattiliikenteeseen.

Kaikilta vuokra-autoilta kiellettiin pysäköinti Rihkamatorilla kesäkuussa 1925 ja niille osoitettiin paikka Puistokadulta Kauppatorin pohjoislaidalla. Enintään kuusi autoa sai lisäksi pysäköidä Nikolainkadulle Pohjoismaiden Yhdyspankin eteen Rihkamatorin kohdalle. Kumpaankin paikkaan antoi Rahatoimikamari luvan asentaa puhelimen.

Vuokra-autoilijoita ei ollut asemapaikkoja määrättäessä kuultu, eivätkä he olleet lopputulokseen lainkaan tyytyväisiä. Autoilijat lähettivät rahatoimikamarille heinäkuun 23 päivänä kirjeen, jossa he toivoivat että voisivat jälleen odotella kyytejä Rihkamatorilla. Autoilijoiden mukaan oli kyytien tarve Rihkamatorilla selvästi suurempi kuin Kauppatorilla, kun Rihkamatorin ja Nikolainkadun ympärillä "sijaitsivat useimmat pankit, kaupat ja kahvilat". Kauppatorilta ei ollut näköyhteyttä Nikolainkadulle, ja siksi ajettiin Kauppatorilta usein turhaan tarkistamaan automäärää Nikolainkadun asemalla, kun sinne ei mahtunutkaan. Autot Nikolainkadulla olivat lisäksi ylämäessä, joten aina kun yksi auto lähti ajoon piti kaikki muut käynnistää niiden siirtämiseksi jonossa eteenpäin. Näitä ongelmia ei olisi Rihkamatorilla, johon mahtuisi useampia autoja ja ne voitaisiin pysäköidä tasaiselle ja siten moottoria käynnistämättä työntämällä siirtää jonossa.

Lisäksi autoilijat epäilivät, että varsinkaan turistit eivät osanneet hakea tarvitsemaansa kyytiä Kauppatorilta ja esittivät, että jos ei Rihkamatorilla odottelua vieläkään sallittaisi niin autoasema voisi olla Nikolainkadulla Rauhankadun ja Piispankadun välissä.

Elokuun 5. päivän kokouksessaan rahatoimikamari päätti, että kaupungissa vastaisuudessa olisi vain yksi vuokra-autoasema: autoilijoiden esittämä vaihtoehto Rihkamatorille eli Nikolainkadulla vanhan apteekin edestä kohti Rauhankatua ja tarvittaessa edelleen Rauhankatua kohti Seurahuonetta. Nikolainkadulle asennettiin kaksi voimakasta lamppua, Piispankadun ja Rauhankadun risteyksiin, jotta autot hämärässäkin näkyisivät hyvin eikä onnettomuuksia tapahtuisi.

Elokuun puolivälissä 1925 asemalle saatiin vuokra-autojen tilaamista varten ensimmäinen yhteinen puhelin, numero oli 777. Puhelinyhtiö oli vaatinut että ainakin 15 autoilijaa maksaa puhelimen asennuksesta 75 markkaa kukin. Puhelin asennettiin lukittuun laatikkoon tolpan päähän ja avain annettin jokaiselle siitä maksaneelle autoilijalle.

Kiista autoasemista vuonna 1927

Vuoden 1927 huhtikuussa onnistui kymmenen vuokra-autoilijan ryhmä neuvottelemaan itselleen paikan Rihkamatorilta. Tämä tapahtui pian sen jälkeen, kun kauppias Granberg oli saanut luvan bensiiniaseman pitämiseen Rihkamatoriin rajoittuvalla tontillaan. Rihkamatori ei kuitenkaan ollut riittävän suuri kaikille autoille, ja siksi poliisimestari Georg Lindvall käytti lain hänelle antamaa oikeutta määrätä autopaikoista ja osoitti ne autot ja Askolan ja Porvoon pitäjän länsipuolelta sekä Pukkilasta Porvooseen tulevat autobussit, jotka aiemmin olivat pysäköineet Rihkamatorilla, vastedes pysäköimään kauppatorilla kuten muutkin autobussit.

Borgåbladet uutisoi 28. huhtikuuta, että Rihkamatorin asemaa pitää kymmenen autoilijaa yksityisesti, että aseman puhelinnumeroksi tulee 888 ja että sieltä saa ensiluokkaisia autoja ja että asema päivystää yötäpäivää ja että sieltä voi tilata autoja myös etukäteen. Autoilijoiden ilmoitus voitiin lukea lehdestä kahta päivää myöhemmin (kuva ohessa).

Syntyi melkoinen vyyhti selvitettäväksi, kun ilmeisesti kaikki ne autoilijat, jotka enää eivät saaneet pysäköidä Rihkamatorilla, ryhtyivät vastarintaan. Porvoon rahatoimikamarille lähetti asiasta kirjelmän 26 porvoolaisen vuokra-autoilijan valtuuttamana liikemies Mikko Silfvenius ja toisen kirjelmän laati 30 maaseudun autoilijaa ja autonkäyttäjää (kts. kirjeet).

Myös paikallislehdet ottivat asiaan kantaa, tässä esimerkiksi Uusimaan kritiikkiä 29 huhtikuuta 1927:

 

Kuten tunnettua, ovat kaupunkiimme saapuvien maalaisautojen seisomapaikat tähän saakka olleet siten järjestetyt, että idästäpäin tulleet autot ovat saaneet seisoa Kauppatorilla ja lännestä käsin tulevat Rihkamatorilla. Tällainen järjestely onkin tyydyttänyt kaikkia ja varsinkin maalaisia.

Nyttemmin on kuitenkin kaupunkimme poliisimestari, tiedustelematta sen paremmin rahatoimikamarin kuin muidenkaan kaupungin viranomaisten mielipidettä asiassa, luovuttanut Rihkamatorin pirssipaikaksi muutamille kaupunkimme henkilöautojen omistajille ja samalla määrännyt siellä majailleet maalaisten autot sijoittumaan Kauppatorille. Meille ovat muutamat maalaiset käyneet asiasta valittamassa ja selittäneet tällaisen menettelyn mielivallaksi ja että he, jos ei asiaan tule korjausta, tulevat siitä valittamaan maaherralle. Nämä tyytymättömät esittivät useitakin syitä sen puolesta, että heidän oleskelupaikkansa edelleen saisi sijaita Rihkamatorilla. Eikä meidän nähdäksemme kaupungille pitäisi eikä saisi olla mitään syytä kaltoin kohdella tänne saapuvia maaseudulla asuvia. Päinvastoin olisi syytä tehdä häidän täälläolonsa niin mukavaksi kuin mahdollista.

Luulemmekin, että tämä asia saadaan järjestetyksi ilman valituksia. Löytyyhän täällä kaupunkimme pirssiautoille tarpeeksi paikkoja, niin että sen asian takia ei tarvitse juuri tälle paikalle, joka jo on varattu ehdottomasti tärkeämpään tarkoitukseen, niitä sijoittaa.

Vuokra-autoilijoiden rahatoimikamarille lähettämän kirjelmän mukaan olivat autoilijat kokoontuneet huhtikuussa ja päätyneet esittämään kaupungille yhtä uutta odotuspaikkaa. Se kymmenen autoilijan ryhmä, jolle nyt oli annettu Rihkamatori asemapaikaksi, oli kokouksen jälkeen esittänyt poliisimestarille, vastoin kokouksen päätöstä, että juuri heille oli haluttu osoittaa oma asemapaikka. Suivaantuneet autoilijat pyysivät että rahatoimikamari määräisi vuokra-autoille toisenkin odotuspaikan, "riippumatta heidän omistajistaan ja autojen suuruudesta".

Maalaisautojen omistajat kertoivat, että "jos asiat jäävät sellaisiksi kuin ne nyt ovat järjestetyt, [tunnemme] kärsineemme vääryyttä ja toivoisimme että Porvoon Rahatoimikamari jälleen oikeuttaisi automme pysähtymään Rihkamatorille".

Porvoon rahatoimikamari käsitteli kirjeitä kokouksessaan 4. toukokuuta ja varta vasten pidetyssä ylimääräisessä kokouksessaan 5. toukokuuta 1927. Jälkimmäisessä kokouksessa olivat läsnä myös poliisimestari ja pormestari.

Rahatoimikamarin puheenjohtaja Ossian Linderosin mukaan voimassaolevan moottoriajoneuvoasetuksen mukaan (kts. asetus moottoriajoneuvoliikenteestä 21. toukokuuta 1926, §3) automobiililiikenteen järjestely kuuluu poliisimestarille, mutta kun nyt oli kyseessä torialue, asia kuuluisikin rahatoimikamarille. Hänen mielestään Rihkamatori oli sopiva pysäköintipaikka maalaisautoille ja että kaupunkilaisten autoille olisi oltava kolme muuta paikkaa. Kaupungininsinööri Birger Grönlundin mielestä maalaisautojen liikenne oli liian suuri Rihkamatorille, mutta sinne ei pitäisi päästää vuokra-autojakaan, kun niitäkin oli niin paljon. Edelleen oli hänen mielestään vuokra-autot luokiteltava ja asetettava kahteen eri paikkaan: "paremmat ja kalliimpitaksaiset yhteen ja huonommat ja halvempitaksaiset toiseen".

Poliisimestarin ja rahatoimikamarin puheenjohtajan alkaessa väittelemään siitä, kenelle oikeus autopaikkojen määräämisestä oikeastaan kuului, ryhtyi pormestari Cronström heitä tyynnyttelemään ja lopulta voitiin todeta, ettei laki tässä suhteessa ollut selkeä.

Poliisimestari Lindvallin mukaan maalaisten autot veivät paljon enemmän tilaa kuin vuokra-autot, varsinkin kun maalaisten autojen ympärille seisoskeltiin pitkään niiden lähtöä odotellessa ja vielä roskattiinkin. Rihkamatorilla tällainen käytös häiritsi mutta Kauppatorilla se sulautuisi muuhun vilinään.

Pormestari muistutti, että milloin laista ei löytynyt määräyksiä vuokra-autoista tuli soveltaa vuokra-ajureita koskevia säännöksiä, mutta totesi vielä, että määräykset eivät voi olla mielivaltaisia, ja että on eri asia ohjata liikennettä kuin kieltää se.

Keskustelun jatkuessa esitti Jahnsson näkemyksenään, että Rihkamatori annettaisiin maalaisautojen käyttöön, koska siitä olisi enemmän hyötyä kuin vuokra-autojen käytössä. Eklöfin mielestä kaikilla vuokra-autoilla pitäisi olla oikeus odottaa Rihkamatorilla. Poliisimestari kertoi, että aivan lähitulevaisuudessa vuokra-autot jaettaisiin kolmeen luokkaan, ja että jokaiselle luokalle tulisi oma asemapaikka ja oma puhelin. Martin oli sitä mieltä, että autot pitäisi jakaa vain kahteen luokkaan. Hopean mielestä ne kymmenen vuokra-autoilijaa, joille oli annettu lupa pysäköidä Rihkamatorille, halusivat sinne siksi, että ne eivät tienanneet tarpeeksi yhteisellä asemalla odottaessaan. Hänen mielestään Rihkamatori sopisi paremmin maalaisten autoille, jotka seisoivat paikalla vain pienen osaa päivästä, kuin vuokra-autoille. Edelleen hän esitti kantanaan, että vuokra-autojen paikat olisivat kauppatorilla ja satamassa, ja että asemilla pitäisi olla autoja kaikista luokista. Eklöf esitti vielä, että autoasemat olisivat nykyisellään kunnes autot on luokiteltu kuten on tarkoitus.

Lopuksi puheenjohtaja Linderos esitti, että Rihkamatorilla saisi odottaa mikä tahansa vuokra-auto, mutta että poliisimestari määräisi autojen enimmäismäärän kullakin asemalla, ja että autojen luokittelun jälkeen rahatoimikamari, poliisimestari ja pormestari yhdessä päättäisivät autoasemien paikoista ja kaupunki järjestäisi niihin puhelimet. Tähän kaikki suostuivat.

Poliisimestarilta luvan Rihkamatorille pysäköimiseen luvan saaneet autoilijat eivät kuitenkaan antaneet periksi. Kun kaupungin rahatoimikamari ei antanut autoilijoille lupaa puhelimen asentamiseen Rihkamatorille, tekivät nämä asiasta sopimuksen puutarhuri A.W. Granbergin kanssa ja saivat luvan kiinnittää puhelimen tämän tonttia rajaavaan aitaan, joka oli Rihkamatorin itälaidalla. Näin nuo kymmenen autoilijaa olivat muita Rihkamatorilla odottavia paremmassa asemassa. "Aseman" puhelinnumeroksi tuli 888.

Rahatoimikamari käsitteli asiaa taas parin viikon kuluttua, 18. toukokuuta, ja oli edelleen sitä mieltä, että vuokra-autot olisi saatava pois Rihkamatorilta. Se esitti uudeksi asemapaikasi Raatihuoneenkatua kaupungintalon edessä Puistokadulla Kauppatorin pohjoislaidalla olevan lisäksi.

Kesäkuussa joutui rahatoimikamari toteamaan, että tilanne Rihkamatorilla oli ennallaan ja että poliisimestari ei vieläkään suostunut häätämään vuokra-autoja sieltä pois. Näin siitä huolimatta, että esimerkiksi sanomalehti Uusimaa oli toukokuun 25 päivänä uutisoinut, että " Rihkamatorilla sijaitseva pirssi muutetaan Uudelle Kirkkokadulle". Tilanne oli sama vielä heinäkuun alussa. Silloin rahatoimikamari päätti lähettää Maistraatille pyynnön vuokra-autojen määräämisestä pois. Maistraatti käsitteli asiaa elokuun 1. päivänä, mutta totesi, ettei autoasema ole aiheuttanut ongelmia eikä sillä siksi ole syytä puuttua asiaan.

Vuokra-autoille oli kesällä 1927 osoitettu kaksi uutta asemapaikkaa. Toinen oli Piispankadulla Nikolainkadulta Rihkamakadulle ja siitä edelleen kohti Rauhankatua ja toinen Nikolainkadun ja Uuden Kirkkokadun risteyksestä kohti Puistokatua. Nikolainkadun kuuden auton paikka poistui käytöstä osin autoilijoidenkin pyynnöstä, sillä kadun varteen istutetut lehmukset kärsivät niiden ympärillä liikuttaessa.

Heinäkuussa 1927 avatulla Nikolainkadun ja Uuden Kirkkokadun kulman autoaseman puhelinnumero oli 999. Asemalla päivysti I- ja II-luokan autoja tusinan verran: A. Helenius, A. Karlsson, F. Blomqvist, E. Vaara, R. Kjällman, P. Andersson, G. Lindblad, A. Edström, F. Henriksson, V. Hietanen, A. Norrgård ja V. Ojanen.

Kaupungin neljäs autoasema avattiin toukokuussa 1928 Nikolainkadun päässä Jokikadulla. Sen puhelinnumero oli 950 ja autoilijat lupasivat, että autoja on saatavana myös aamujunalle ja että hinnat ovat alle kaiken kilpailun (kuva autoasemien sijainnista ja puhelinnumeroista vuonna 1928). Jokikadun asemalla ei montaa autoa yleensä ollutkaan ja se olikin perustettu, kuten edempänä ilmenee, vain koska uusilta autoilijoilta estettiin pääsy olemassa oleville asemille. Asema muutettiin jo kesäkuussa 1929 Kauppatorin viereen Puistokadun ja Piispankadun kulmaan, eli aseman 777 viereen tai yhteyteen, mutta säilytti numeronsa ainakin jonkin aikaa..


Autoilijoiden suojautuminen uusilta kilpailijoilta


Keväällä 1929 oli poliisimestari Holmqvistin vuoro esittää huolensa vuokra-autotilanteesta Porvoossa. Hän lähetti rahatoimikamarille 2. toukokuuta kirjeen jossa esitti, että kaupunki ottaisi vuokra-autoasemien puhelimet hoitaakseen. Oli nimittäin käynyt niin, tuon kevään 1927 Rihkamatorikärhämän jälkeen, että uusilta vuokra-autoilijoilta pyydettiin poliisimestarin mielestä kohtuuttomia summia siitä, että he saivat liittyä jonkin autoaseman puhelimen käyttäjiksi. Holmqvistin mielestä kaupungin tulisi huolehtia puhelimista ja veloittaa niitä käyttäviltä autoilijoilta maksu. Poliisille jäisi oikeus määrätä kuka milläkin asemalla saisi kyytejä odottaa.

Rahatoimikamari päätti kirjeen johdosta kutsua seuraavaan kokoukseensa Porvoon puhelinosakeyhtiön johtajan ja vuokra-autoilijat. Toukokuun 15. päivänä pidettyyn kokoukseen olivat saapuneet seuraavat vuokra-autoilijat eri asemien edustajina:

  asema edustaja automäärä maksettu (+ pylväs)
  777 Edvard Johansson 9 1500 mk
  888 Jalmari Jalonen 10 3475 mk (175 mk)
  999 Allan Edström 12 3000 mk (175 mk)
  950 Oskari Jalonen 4 3000 mk

Rahatoimikamari ehdotti autoilijoille, että nämä myisivät puhelimet kaupungille kohtuulliseen hintaan ja maksaisivat niiden käytöstä esimerkiksi 1200 mk vuodessa per puhelin. Kaupunki maksaisi puhelumaksut. Kokouksessa läsnäolleet autoilijat halusivat miettimisaikaa ja neuvotella asioista muiden autoilijoiden kanssa.

Viikon kuluttua olivat samat autoilijoiden edustajat paikalla ja asian ratkaisemiseen oltiin puolin ja toisin valmiita. Yhteisymmärryksessä päätettiin, että kaupunki ostaa puhelimet ja veloittaa niiden käytöstä 1200 mk per puhelin ja vuosi. Tuosta summasta kaupunki maksaisi Puhelinosakeyhtiölle 800 mk vuokraa per puhelin. Vuokra-autoilijat huolehtisivat puhelimista ja pitäisivät ne lukittuina, mutta jos niille tehtäisiin ilkivaltaa eivät he olisi siitä vastuussa.

Kaupunki maksoi puhelimista seuraavasti: 777 - 1200 mk, 888 ja 999 - 2000 mk, 950 - 2400 mk.

Taksat

Yleisö oli ehtinyt kaivata Porvoon vuokra-autoille yhteistä taksaa jo jonkin aikaa ennenkuin maistraatti heräsi asiasta päättämään kesällä 1925. Eräässä yleisönosastokirjoituksessa toivottiin linja-autoihin kunnollisia aikatauluja, puhelinta Rihkamatorin autoasemalle ja määrättyä taksaa vuokra-autoille, jotka nyt "ottivat maksuksi minkä halusivat tai saivat sen minkä matkustajat halusivat antaa".

Kesäkuun 15 päivänä julkaistiin Maistraatin kuulutus, jossa kutsuttiin ne ammattimaisen automobiililiikenteen harjoittajat, jotka halusivat tulla asiassa kuulluksi, kokoukseen Maistraattiin 18 kesäkuuta kello 12.

Paikalle tuli seitsemän autoilijaa, nimittäin August ja Karl Forsten, Severi Luoto, Erik Bagge, Arvo Aaltonen, Karl Johansson, Karl Karlsson ja Jalmari Jalonen. Karl Forsten edusti kokouksessa ilmeisesti äitiään Josefinaa ja Arvo Aaltonen oli paikalla Berta Aaltosen edustajana.

Taksan laatimisessa käytettiin pohjana maaliskuun 22 päivänä 1922 hyväksyttyä ajuritaksaa (alla olevassa taulukossa sarake AT22). Se puolestaan perustui ajuriyhdistyksen vuoden 1921 lokakuussa Maistraatille poliisimestarin kehotuksesta tekemään esitykseen. Ajuriyhdistyksen monivuotinen puheenjohtaja August Isidor Hällsten oli silloin toimittanut esityksen Maistraattiin. Autoilijat halusivat siihen korotuksia (AE) ja maistraatti jäi pohtimaan asiaa. Päätöksen taksoista maistraatti teki 22 kesäkuuta (MP).

    AT22 AE MP
Taksa matkan mukaan      
Kaupungin sisäinen matka 6 mk 8 mk 7 mk
Kaupungista      
  rautatieasemalle 7 10 9
  hautuumaalle 7 10 9
  Pappilanmäelle 7 10 9
  Itämalmille 7 10 9
  Myllymäelle 7 10 9
  Veneveistämölle tai Joonaanmäelle 6 10 9
  keuhkotautisairaalaan 12 15 15
  köyhäintaloon 10 15 12
Rautatieasemalta      
  kaupunkiin 7 10 9
  Pappilanmäelle 10 15 12
  Itämalmille 10 15 12
  Myllymäelle 10 15 12
  veneveistämölle 9 15 13
  Joonaanmäelle 10 15 13
  hautuumaalle 8 10 9
  keuhkotautisairaalaan 10 15 15
  kunnalliskodille 8 10 9
  yöjunalta kaupunkiin 10 15 12
  muihin paikkoihin 12 15 15
         
Taksa matkustusajan mukaan      
  tunnin ajo 15 75 50
  puolen tunnin ajo 9 40 30
  tunnin odotus 8 30 20
  puolen tunnin odotus 5 15 12

Kesällä 1927 harkittiin myös taksamittareiden käyttöönottoa Porvoon vuokra-autoissa, mutta poliisimestarin mielestä käytössä ollut "rayon"-järjestelmä oli toimivampi tällaisella pienellä paikkakunnalla. Autot kuitenkin luokiteltiin kahteen siten, että I-luokan autot olivat 7-paikkaisia ja sitä pienemmät II-luokan autoja. Pienempiä vuokra-autoja oli Porvoossa silloin peräti nelisenkymmentä ja suurempia kahdeksan kappaletta.

Poliisimestari Georg Lindvall kutsui ammattiautoilijat kokoukseen uusista taksoista päättämiseksi. Toukokuun 27. päivänä 1927 pidettyyn kokoukseen osallistuikin lähes 30 autoilijaa, mikä on nelinkertainen määrä viisi vuotta aiempaan verrattuna. Autoilijat esittivät että I-luokan autoille määrättäisiin 1 mk suurempi taksa ja II-luokan autolle 1 mk nykyistä pienempi.

Poliisimestari Lindvall esitti Maistraatille lähettämässään kirjeessä, että voimassa oleva taksa määrättäisiin I-luokan autojen taksaksi ja II-luokan taksa olisi 2 mk sitä pienempi. Kirjeen liitteenä oli pidetyn kokouksen pöytäkirja ja myös tieto autoilijoiden ehdotuksesta. Maistraatti teki asiasta jonkinlaisen "Salomonin tuomion" (kts. taulukko alla). Voimassa oleva taksa jäi pääsääntöisesti I-luokan autojen taksaksi ja II-luokan taksa oli 1-2 mk pienempi. Yhtämittaisen ajon taksat saivat autoilijat nostettua haluamalleen tasolle.

Taksat 20. kesäkuuta 1927 alkaen, kun vuokra-autot oli jaettu kahteen luokkaan. I -lk II -lk vanha taksa
Taksa matkan mukaan      
Kaupungin sisäinen matka 7 mk 6 mk 6 mk
Kaupungista      
  rautatieasemalle 9 8 9
  hautuumaalle 9 8 9
  Pappilanmäelle 9 8 9
  Itämalmille 9 8 9
  Myllymäelle 9 8 9
  veneveistämölle 9 8 9
  Joonaanmäelle 9 8 9
  keuhkotautisairaalaan 15 13 15
  kunnalliskodille 12 10 12
Rautatieasemalta      
  kaupunkiin 9 8 9
  Pappilanmäelle 13 11 12
  Itämalmille 13 11 12
  Myllymäelle 13 13 12
  veneveistämölle 13 11 13
  Joonaanmäelle 13 11 13
  hautuumaalle 9 8 9
  keuhkotautisairaalaan 15 13 15
  kunnalliskodille 9 8 9
  yöjunalta kaupunkiin 12 10 12
  muihin paikkoihin 15 13 15
  Paluumatkasta näistä paikoista korkeintaan 10 minuutin odotuksen jälkeen suoritetaan puoli maksua. Pitemmästä odotuksesta suoritetaan erikoinen maksu.
Taksa matkustusajan mukaan      
  tunnin ajo 80 70 50
  puolen tunnin ajo 40 35 30
  tunnin odotus 25 20 20
  puolen tunnin odotus 13 10 12
  Neljännestuntia lyhyemmästä odotuksesta ei suoriteta mitään maksua, mutta neljännestuntia ylittävä aika lasketaan puoleksi tunniksi.
Autojen luokittelusta ja uusista taksoista huolimatta alkoi Porvoossa matkustajien iloksi hintakilpailu eri autoasemien välillä.
Hintakilpailun lisäksi saattoi lehdistä lukea, että autojen saatavuus aamujunalle ainakin vuosina 1925-28 oli huono, vaikka aikaisin juna rautatieasemalta Keravalle ja Helsinkiin lähtikin verrattain myöhään, vasta seitsemän aikaan. Nimimerkki "kiusaantunut" kirjoitti aiheesta Uusimaassa elokuussa 1928 toivoen nopeusrajoitusmerkin saamista kaupungin tulliportteihin. Vuokra-autojen luotettavuudestakin hän kirjoitti:
 

Hiljentäkää
vauhtia!

Kork. 30 km tunnissa

 

Tällainen taulu pitäisi olla kaupunkimme jokaisen tulliportin vieressä, niinkuin on laivoilla vastaavanlainen joen rannalla moottorivenetehtaan lähellä. Jokainen ajokortin saanut autonajaja kyllä tietää, että kaupunkipaikoissa korkein sallittu nopeus saa olla vain 30 km tunnissa, katujen kulmauksissa ja muissa liikepaikoissa vielä pienempi, mutta eipä tästä paljon väliä pidetä.

Kaupungin omat taksa-autot yleensä tietävät autolain määräykset ja noudattavat niitä. Mutta niistä kaikki eivät valitettavasti välitä vastaanottamistaan tilauksista. Allekirjoittanut itse ainakin on aivan viime aikoina jätetty kahdesti pulaan. Ajuri, joka vei asemalle, lupasi tulla noutamaankin sieltä, ottipa vastaan maksunkin etukäteen, mutta eipä tullutkaan eikä ole myöhemminkään saapunut selityksille. Toisen kerran oli matka pääkaupunkiin lääkärin puheille, vastaanottoaikakin jo ennakkolta tilattu, mutta ajuri, jonka piti tulla viemään aamujunalle, suvaitsi olla saapumatta. Mahtoi aamulla liiaksi nukuttaa edellisen yön ajosta.

Pian tämän kirjoituksen jälkeen mainosti autoasema n:o 950 taas, että "asemalta saadaan autoja aamujunalle".